"Rommel"

Rommelin vuodet 1 ja 2

Rommelin elämä on ollut tapahtumarikas, vaikka ikää on vajaa kaksi vuotta tätä tekstiä kirjoittaessa tammikuussa 2007. Monta ilon sekä murheen hetkeä, onnistumisen elämyksiä ja toisaalla myös pettymyksiä. Elämää johon varmasti moni voisi samaistua. Tässä yhden koiran kertomus.

Ensimmäiset viikot... huh, huh... miten sen nyt kauniisti sanoisi..... oli yhdenlainen tulikoe meidän perheelle. Pentumaiseen tapaan kaikki mikä liikkui kiinnosti Rommelia. Välillä oltiin tankkaamassa autoa ja palauttamassa koiruus takaisin Kuopioon, toisena hetkenä se oli maailman suloisin karvapallo eli silloin kun nukkui. Tunteet kyllä hyppäsivät pakahtumisesta epätoivoon, varsinkin silloin kun mikään ei tuntunut menevän perille. Kuten arvata saattaa tekstiviestit, meilit ja puhelimet kävivät kuumana Helsinki-Kuopio-Joensuun akselilla. Kiitokset Riikalle ja Sannalle. Olimme varautuneet monenlaiseen kommellukseen, mutta ehkä kuitenkin täytyy myöntää, ihan näin rankkaa sen ei kuvittelut olevan. :)

Rommel saa kuitenkin pisteitä siitä, että kotona yksin ollessaan se ei ole tuhonnut juuri mitään. No mitä nyt kerran oli koiramme-lehti luettu hyvinkin tarkkaan, yksi kännykkä pureskeltu, leipäveitsen kahvaosassa pureskelujäljet ja jotain muuta hyvin pientä. Meidän ei siis ole tarvinut uusia sohvakalustoja, eikä piikata seiniä uudelleen jne. Tästä moni varoitteli, kun kerroimme hankkivamme koiran.

Vajaa 5 kk iässä sitten, kerran lenkillä ollessamme huomasimme, että Rommel ontuu oikeaa etujalkaa. Vajaa kaksi viikkoa sitä seurattiin ja sitten 26.10.05 menimme lääkäriin. Jalka kuvattiin, ei mitään ontumista selittävää löytynyt. Hoidoksi hihnalenkkejä, riehumisen välttämistä ja kipulääkekuuri. Näistä toimenpiteistä huolimatta, jalka ei ollut kunnossa ja 9.11 menimme uudelleen lääkäriin. Samat toimenpiteet kuin edellisellä kerralla eli rtg-kuvia ja samat hoito-ohjeet ja lääkitys. Edelleenkään näistä ei ollut apua. Rommel oli oma iloinen itsensä eikä sitä tuntunut pahemmin ontuminen vaivaavan. Ajoittain jopa näytti, että ei enää ontuisi. Sitä lähes neuroottisesti omistajana seurasi jalkaa 24/7.

Koska kaksi kuukautta oli mennnyt ontuen, tilasime uudelleen lääkärin, ortopedi Kai Skutnabille. Hänen klinikallaan olimme käyneet aijemminkin, vaan emme hänen vo:lla. Menimme siis jouluviikolla 19.12.05 taas kerran lääkäriin. Kuvia otettiin taas etujaloista, samalla kuvattiin lonkat ja ne olivat ok. Silloin kuvissa näkyi kyynernivelessä jotain "hattaraa" eli jonkinlainen reaktio siellä oli. Sovimme että kk kuluttua kontrolli. Kyynärnivelessä tuntui hieman tuvotusta ja siihen saimme Arthryliä^®, nivelrikkolääkettä. Sanoinkin Rommelille että nyt saatkin mummolääkettä.

Olimme huomanneet että Rommelin samainen jalka kääntyi jalkaterästä ulospäin. Olimme tietysti siitä huolissamme koska kyseessä iso koira, jolla painosta 2/3 osaa on etujaloilla. Skutnab epäili sen johtuvan kyynärluun ja värttinäluun epätasaisesta kasvamisesta. Se kuulemma tulisi siitä tasoittumaan. Mihinkään operatiivisiin toimenpiteisiin hän ei katsonut aihetta kuitenkaan olevan, onhan kyseessä kasvava koira. Arthryliä syötiin, turvotus hävisi, mutta ei ontuminen. Tosin ontumista oli välillä enemmän ja välillä vähemmän.

Skutnabin vo:lle taas 24.2.06, otettiin rtg-kuvia, joissa näkyi edelleen reaktiota. Jatkettiin Arthrylin syömistä. Liikuntarajoitteita ei asetettu, päinvastoin liikkua saa ja piti. Painoa tuli tarkkailla, mutta siinä ei koskaan ole ollut Rommelin kanssa ongelmaa, hoikka poika aina ollut. Sisaruksiaan aina 5-10kg perässä vaikka mitä olisi syöttänyt. Tilanne ei edelleenkään tästä parantunut, vastetta Arthrylille ei tullut, eli ontuminen ei hävinnyt. 8.5.06 kävimme taas Skutin luona ja silloin hän totesi alkavan nivelrikon.

7 kk ontuminen sai diagnoosin. No mitä sille voisi tehdä? Mistä tämä kaikki johtui? Skutin mielestä vääränlainen ruokinta. Valitettavasti tässä suhteessa emme ole hänen kanssaan samaa mieltä. Joten syy jäi epäselväksi. Jatkossa nivellääkkeitä, painon hallintaa, monipuolista liikuntaa jotta hyvät lihakset tukisivat niveliä. Operatiivisella puolella olisi mahdollisuus tehdä nivelenpuhdistusleikkaus, mutta yhdessä tuumin päätettiin jatkaa seurantaa ja palata syksyllä asiaan. Kysyimme carthofen^®-piikkien mahdollisuudesta, mutta asia ei saanut vastakaikua. Olimme kuitenkin kuulleet paljon hyvää kyseisistä piikeistä ja niinpä varasimmme omalle rokotuslääkäriasemalle ajan (Sopulitien eläinlääkäriasema). Selostimme siellä tilanteen ja siellä suositeltiin piikkien ottamista. Ensimmäisen piikin Rommel sai toukokuun lopussa 2006. Ja ikää oli tässä vaiheessa 1v.

Muutama päivä ensimmäisen piikin jälken alkoi näkyä valoa tunnelin päässä. Sitä piti ihan hieraista silmiään, eikö tuo koira enää tosiaan onnu. Ontuminen oli selvästi vähentynyt ja kun viikon kuluttua sai toisen piikin ei enää ontunut. Riemulla ei ollut mitään rajaa. Monesti on mietitty syytä ja olemme tulleet siihen tulokseen, että värttinäluu on hangannut kyynärluuta saaden aikaan reaktion. Todennäköisesti leikkauksella tämä olisi ollut estettävissä. Mutta kuten sanottu jälkiviisuas on paras viisaus.

Carthrofen-piikkien ansiosta ontuminen pysyi poissa aina marraskuun lopulle asti. Eräänä lauantai aamuna yht'äkkisesti alkoi ontumaan aamulenkillä. Mitään riehumista tai liukastumista ei edeltävästi ollut tapahtunut. Alkuun taas hihnalenkkejä, ei riehumisia ja Rimadyliä® kuurina. Tilanne parani mutta ei kuitenkaan loppunut kokonaan ontuminen. Päätimme ottaa uuden piikkisarjan, koska edellisestä oli se noin ½-vuotta mikä on minimiaika piikkien välillä. Ja kas, ontuminen loppui.

Ontumisista kun oltiin päästy eroon, tippui uusi pommi Rommelin elämään. Sunnuntaina 17.12.06 koirapuistossa ollessamme tapahtui ikäviä. Toisella puolella aitaa juoksenteli kevytrakenteinen, vikkelä ja nopea whippetpoika. Rommel tietysti halusi olla yhtä nopea ja vikkelä ja juoksenteli siinä sitten koirapuiston aidan vierustaa ylös alas. Niin kuin ennenkin oli tehnyt. Hetken juostuaan huomasimme että, Rommel ontui vasenta takajalkaa. Tutkimme jalkaa, mitää näkyvää siellä ei löytynyt eli haavaa, tikunpalaa tai jotain mikä olisi selittänyt heti ontumisen. Rommel jatkoi juoksemistaan. Kun sitten lähdimme kotiin ja liike oli rauhallisempaa alkoi ontuminen uudelleen ja näytti aika pahalta. Onneksi matkaa oli vain muutama sata metriä.

Muutama tunti tapahtuman jälkeen Rommel ei pystynyt ottamaan kyseiselle jalalle painoa yhtään. Kipulääkettä annettiin ja soitto pieneläinklinkalle jatkoa ajatellen. Sieltä kehoitettiin seuraamaan tilannetta ja tarvittaessa tulemaan sinne päivystykseen tai viimeistään alkuviikosta lääkärin tutkimukseen. Rommel oli tosi kipeä sen sunnuntai-illan. Ylösnousut ei onnistunut ilman apua. Koira kannettiin kolmannesta kerroksesta alas ja ylös kun ulos piti päästä. Päätimme heti ma aamuna alkaa soittelemaan ell-asemille, joissa olisi ortopedin vo. Soittokierroksen jälkeen, aika löytyi Mevetistä Pelle Axelsonin luota ke 20.12.06.

Ma ja tiistai meni yllättäen hyvin Rommelin liikkumisen suhteen. Pystyi jonkin verran varaamaan jalalle, jopa pissaaminen kyseiseen jalkaan varaten onnistui. Ajattelimme, että tuskin kovin pahasta vammasta olisi kyse, ei ainakaan ristiside ole mennyt poikki. Kun sitten ke pääsimme Pellen vo:lle oli tuomio tyly, ristiside poikki ja se olisi operoitava. Ensimmäinen mitä pystyi sanomaan oli että "ei, ei voi olla, älä sano noin" :( Leikkausaika saatiin heti joulun jälkeen. Mukaan saatiin iso purkki kipulääkettä ja ohjeet rauhallisesta liikunnasta, ainoastaan hihnalenkkejä.

Ke 27.12.07 olimme klo 7.30 ell-asemalla. 8 jälkeen sitten annettiin rauhoittavaa. Juha avusti Pelleä kantamaan Rommelin leikkauspöydälle. Aikaisemmin oli varmistettu vielä, että vasen jalka oli se mikä tulisi operoida. Ajaessamme kotiin tajusin, että koira oli jäänyt oikea kylki päälle päin leikkauspöydälle. Paniikki iski, et nyt ne operoi väärän jalan. No ei siinä niin todellakaan käynyt, vaan ihan oikeaa jalkaa oli leikattu.

Leikkaus oli sujunut hyvin. Siellä se lämpimän huovan alla nukkui, kuonokoppa päässä, kun menimme hakemaan. Vähän heräämispiikkiä lihakseen ja sitten liikkeelle, kolmella jalalla. Mukaan saatiin jatkohoito-ohjeet, kipulääkettä (Metacam^®) ja antibioottia.

Tosiaan, jalasta oli operoitu poikki mennyt ristiside ja oli sieltä löytynyt haljennut kierukkakin. Kunnon vammat, tyypilliset jääkiekoilijoille sanoi Axelson.

Nyt tänään, 21.01.07 leikkauksesta on 3 viikkoa. Toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Jo toisena leikkauksen jälkeisenä päivänä, Rommel otti painoa leikatulle jalalle. Pissaaminen onnistuu myös leikattuun jalkaan varaamalla. Haava on siisti ja karvat ovat kasvaneet jo mukavasti jalkaan. Hihnalenkkejä harrastetaan ainakin tuonne helmikuun alkupuolelle. Pikkuhiljaa ollaan lenkkien pituutta lisätty ja hyvin on Rommel jaksanut. Varaaminen leikatulle jalalle on parantunut koko ajan. Jalan venyttelyharjoituksia ollaan tehty päivittäin ja tässäkin suhteessa homma on mennyt hyvin.

Jatkossa on tarkoitus mennä Espoon eläinsairaalaan fysioterapeutin luokse, jossa käydään läpi Rommelin tämän hetkinen tilanne jalan suhteen. Varmasti saadaan lisäoppia sitten kotioloihin. Tarkoituksena on aloittaa vesiterapia, eli vesijuoksua lihasten voimistamiseksi. Kuulumisia tämän asian tiimoilta sitten myöhemmin.

Koiranomistajana on ollut vaikeaa ajoittain ymmärtää tätä kaikkea. Ihan liian paljon huolta ja murhetta yhden koiran kohdalle on siunaantunut. Toisaalta tämän kaiken on jaksanut kun on saanut läheisiltä ihmisiltä tukea ja kannustusta, silloin kun oma pää tuntuu hajoavan. Toinen, maailman paras asia on ollut Rommel, joka on antanut voimaa epätoivon hetkinä, joita olemme kokeneet. Rommel on osoittanut että pienistä ei välitetä ja tulevaisuuteen kannattaa uskoa.

Onneksi Rommel elämässä on ollut paljon mukaviakin juttuja. Yksi suuri nautinto on Rommelille hakumetsässä työskentely. Alkuun meni hökeltämiseksi, mutta kun homma alkoi selkenemään sekä koiralle että ohjaajalle niin riemulla ei ollut rajaa. Rommelista näkee että kun liivit isketään päälle ja mennään metsään päin niin koko koiran olemus muuttuu. Tietää että kun sen ukon löydän niin palkaksi tulee ruokaa, joka on maailman ihanin asia. Paljon muitakin asioita on jotka ovat ilahduttaneet meitä kaikkia. Mikä on mukavampaa kun näkee miten Rommel nauttii mökillä olosta, kun saa olla vapaana. Vauhtia ei puutu kun pääsee uimaan ja keppiä hakemaan. Syöminen on myös suuri nautinto.

Joka päivä tulee ihania pieniä asioita vastaan, josta nautitaan. Kyllä Rommel on tuonut paljon iloa koko perheelle. Toivottavasti vuosi 2007 on iloa täynnä, vastoinkäymiset voitettu ja pääsisimme elämään koiran elämää. ;)