Rommelin vuosi 2008 Rommelin vuosi 2007 Rommelin vuodet 1 ja 2 Kehitys
Lue vieraskirjaa Kirjoita vieraskirjaan
Kuvia Rommelista Kuvia vesiterapiasta
Rommelin vuodet 2 ja 3
ROMMEL

2007 toukokuussa oli sitten kahden nakin juhlat. Kakkupohjana oli jauhelihaa ja kuorutus kermaviilillä. Koristeet oli tehty papanoista. Toukokuussa oltiin jo mukavasti toivuttu joulukuun leikkauksesta. Treenit oli aloitettu silmälläpitäen että päästäisiin bh-koe suorittamaan syksyllä. Hakumetsäänkin oli ajateltu että päästäisiin kesällä tai viimeistään syksyn alussa.

Kesälomilla kuitenkin alkoi jo leikattu jalka vaivaamaan. Mökillä tehtiin kävellen päivittäin lenkkejä kyläkaupalle. Matkaa oli yhteensä 3.5km. Lenkkien loppupuolella alkoi Rommel hyytyä. Alkoi tulla myös jalan ontumista vasempaan takajalkaan. Aloitettiin kipulääkekuuri ja lenkit pienemmiksi. Koska levolla ja lääkkeillä ei poika parantunut oli syytä tilata lääkärille aika. Soitto Espoon eläinsairaalaan ja muistaakseni seuraava vapaa aika oli noin kolmen viikon kuluttua soitosta. Leikkauksessa asennettu tukilanka oli pettänyt ja Rommel tulisi leikata uudelleen. Lääkärin lomien yms. vuoksi leikkaus siirtyi kk päähän. Leikkausta odotellessa oikea takajalka kuormittui niin paljon että siitä meni myös ristiside. Näin ollen jouduimme operoimaan oikean takajaln ensin. Leikkaus meni hyvin ja 2 kk kuluttua leikkauksesta jalka oli kuin uusi.

Tammikuussa 2008 leikattiin sitten viimein vasen takajalka. Polvi oli ollut yllättävän siisti. Osa kierukasta oli jouduttu poistamaan koska oli vaurioitunut. Toipuminen on lähtenyt loistavasti käyntiin. Tarkemmat tiedot asiasta löytyy uutiset-osiosta.

Rommelin viime vuosi on mennyt pitkälti terveydellisten ongelmien parissa. Taisi siinä olla pari kuukautta sairasvapaata-aikaa. Nyt kuitenkin näyttää tosi hyvältä. Kohti kolmatta ikä vuotta ollaan menossa. Keväällä toivottavasti viimeistään päästään harjoittelemaan tottista "tosissaan" ja sitten hakua/jälkeä mahdollisesti rinnalla.

Pää on kestänyt hyvin tämän kaiken kuormituksen. Rommel varmaan luulee että tämä kuuluu asiaan että aina kolottaa tai ollaan muuten vaan sairaslomalla.

Yks suuri tavoite on päästä Bh-kokeeseen. Sitä ennen kuitenkin on ratkaistava rähjääminen toisille koirille keinolla millä hyvänsä. Luonnetestikin on varmasti edessä syksymmällä "päivitetty 29.1.07"


Rommelin vuodet 1-2
Rommelin vuosi 2008
 

Rommel lyhyesti...

  • Uutiset

    26.10 Käyttöominaisuustesti
    Testiä pukkaa! Olimme 17.-18.10 FWRC:n järjestämässä testissä jossa lyhykäisyydessään on tarkoitus tuottaa tietoa testattavan rottweilerin palvelus- ja käyttökoiraominaisuuksista....

    Lue lisää...

    6.9 Luonnetesti

    Olimme tänään luonnetestissä Oulunkylässä,jonka järjesti Team Working Dog. Eilen kätiin viime tipassa hakemassa kaverilta videokamera jotta tilaisuus saataisiin ikuistettua. Testiaamu valkeni kauniissa auringonpaisteensa ja hyvä sää jatkui....

    Lue lisää...

Päivityksiä...

26.10.2008
Lisätty Rommelin kuulumisia.
Lue

8.9.2008
Lisätty Rommelin kuulumisia.
Lue

23.8.2008
Lisätty Rommelin kuulumisia.

10.7.2008
Uutisia päivitetty ja linkkejä korjailtu.

11.5.2008
Rommelin kuulumisia lisätty vuosi 2008 osioon.
Lue

27.3.2008
Sivut saivat uuden ulkoasun.

9.3.2008
Kuulumisia ja kuvia lisätty.

24.2.2008
Kuulumisia, kuvia lisätty ja sivuja muokattu.

7.2.2008
Kuulumisia.

1.2.2008
Kuulumisia.

Kävijätilastot





Palautetta

Nimi:

Sähköposti:

Viesti:
 
Copyright © 2008 J.P All Rights Reserved