Rommelin uutiset 2008 Rommelin uutiset 2007 Rommelin vuodet 1 ja 2 Kehitys
Kirjoita vieraskirjaan Lue vieraskirjaa
Kuvia Rommelista Kuvia vesiterapiasta Kesä 2008
Tervetuloa Rommelin uusille sivuille!
ROMMEL

Rommel on syntynyt Joensuussa, toukokuuussa 28.päivä 2005. Pentueeseen syntyi kuusi poikaa ja yksi tyttö. Pentuetta hoiti mallikkaasti Viivi-äiti yhdessä omistajansa Sannan ja Matin kanssa. Riikan kennelliin Big Bugbear's :n Rommel rekisteröitiin, Kuopioon. Rommelin tukijoukkoina on tällä hetkellä Anne, Juha, ja Waltteri sekä Mico.

Koiran ottaminen

No päätös pennusta saatiin kuitenkin tehtyä, kuin ihmeenkaupalla. Varmastikkin siksi että Juha sen päätti et tämä on meidän koira. Rommel oli vähän sellainen riiviömäinen kaveri muita sisaruksia kohtaan. Naskalihampaat kävi ahkeraan mm. sisarusten korvissa. Rommel oli myös utelias ympäristöstään ja puskista sai yhtä sun toista pentua jäljittää. Niin Dempsey alias Rommel merkattiin meidän koiraksi. Luovutusikään oli vielä pari viikkoa aikaa, joten tyhjin käsin läksimme kohti Helsinkiä. Yritimme kyllä harhauttaa muuta porukkaa ja sujauttaa Rommel autoon, mutta ei siinä kuitenkaan onnistuttu ;)

Aika luovutusikään tuntui menevän hitaasti. Odotavan aika on pitkä, niinhän sitä tavataan sanottavan. Tällä kertaa sitten kohdistimme auton nokan kohti Kuopiota, Riikan luokse. Papereita täyteltiin, kahvia juotiin ja pullaan syötiin. Mukaan lähti koiran lisäksi ruokaa, kaulapanta, ja oma rätti. Kun kaikki asiat oli hoidettu lähdimme ajamaan kohti Loppea, jossa on kesämökkimme. Automatka sujui todella hyvin. Alkuun Rommel vähän vikisi ja pyrki syliin, mutta rauhoittui jalkatilaan jossa oli viileää. Kiitos ilmastoinnin!

Miten Rommel sai nimensä...

Kun olimme päättäneet että kotiimme tulee rottweiler, täytyi tietysti miettiä nimi. Juha etsi nimeä, joka viittaisi saksaan, onhan kyseessä saksalainen rotu. Toro oli yhtenä vaihtoehtona,viittaa tosin enemmän tuonne Espanjan puolelle, mutta kun se olikin isän nimi, siitä piti luopua. Pitkät listat oli nimiä, mutta sitkeästi Juha piti kiinni Rommel-nimestä. Viimeinen niitti nimiasialle oli se että, kun kasvattaja kysyi nimeä ja kuultuaan sen totesi että magee nimi, oli minun annettava periksi :) Niin ja kuten kaikilla rakkailla lapsilla on nimiä enemmän kuin yksi niin Rommelillakin. Eli mm. romppu, mamman mutkatukka, rommelsson on kuultu hänestä sanottavan.

Millainen Rommel on luonteeltaan...

Meidän mielestämme aika perusrauhallinen, hyvähermoinen?, luokseen päästävä, todellinen nautiskelija ja aina menossa mukana. Iän myötä tietysti kokeillut meitä ihan kiitettävästi. Joten kaapin paikasta on tämänkin miehen kanssa saanut vääntöä käydä. Toisten urosten sietäminen on ajoittain erittäin vaikeaa. Ja se on sitten kuulunut ja näkynyt. Miellyttämisen halu on välillä hukassa, mutta sitten kun haluaa tehdä tekee todella hyvin. Uusien asioiden oppiminen on ollut nopeaa varsinkin, jos palkka on ollut mieluisa. Rommel on myös sulattanut useammankin ihmisen sydämen

 

Rommel lyhyesti...

  • Uutiset

    26.10 Käyttöominaisuustesti
    Testiä pukkaa! Olimme 17.-18.10 FWRC:n järjestämässä testissä jossa lyhykäisyydessään on tarkoitus tuottaa tietoa testattavan rottweilerin palvelus- ja käyttökoiraominaisuuksista....

    Lue lisää...

    6.9 Luonnetesti

    Olimme tänään luonnetestissä Oulunkylässä,jonka järjesti Team Working Dog. Eilen kätiin viime tipassa hakemassa kaverilta videokamera jotta tilaisuus saataisiin ikuistettua. Testiaamu valkeni kauniissa auringonpaisteensa ja hyvä sää jatkui....

    Lue lisää...

Päivityksiä...

26.10.2008
Lisätty Rommelin kuulumisia.
Lue

8.9.2008
Lisätty Rommelin kuulumisia.
Lue

23.8.2008
Lisätty Rommelin kuulumisia.

19.7.2008
Lisätty uusi kuvagalleria.

10.7.2008
Uutisia päivitetty ja linkkejä korjailtu.

11.5.2008
Rommelin kuulumisia lisätty vuosi 2008 osioon.
Lue

27.3.2008
Sivut saivat uuden ulkoasun.

9.3.2008
Kuulumisia lisätty, "Rommelin vuosi 2008" osioon ja kuvia galleriaan.

24.2.2008
Kuulumisia lisätty, "Rommelin vuosi 2008" osioon, kuvia galleriaan ja sivuja muokattu.

7.2.2008
Kuulumisia lisätty, "Rommelin vuosi 2008" osioon.

1.2.2008
Kuulumisia lisätty, "Rommelin vuosi 2008" osioon.

Kävijätilastot





Palautetta

Nimi:

Sähköposti:

Viesti:
 
Copyright © 2008 J.P All Rights Reserved